 |
Jokaisen brändin tavoin myös Finnairin brändi lepää kolmella peruspilarilla: tunnettuus, arvostus ja merkitys. Vahva brändi erottelee yhtiön kilpailijoistaan ja on kiinteästi sidoksissa yrityksen tulokseen ja tulevaisuuden kilpailukykyyn.
Brändin kehittäminen on pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä, johon osallistuu jokainen finnairilainen.
- Asiakaskohtaamiset luovat jatkuvasti miljoonia totuuden hetkiä, joissa toiminta ei voi olla vain ulkoa opeteltua hokemaa. Brändin arvot täytyy sisäistää, jolloin sen mukainen toimintakin tulee selkäytimestä, sanoo kaupallisen ryhmän johtaja Mika Perho.
- Syksyllä 2005 tehty brändiuudistus on evoluutiota. Suurin uudistustyö tehtiin jo 1999. Nyt ei puututtu perusasioihin, vaan tarkistettiin, että brändin arvot vastaavat nykyistä markkinatilannettamme ja muuttuvaa toimintaympäristöämme. Brändi on oikeastaan jatkuva, liikkeessä oleva prosessi, Perho tuumii.
Ylväästi kohti visiota
"Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen" on visio, jota toteutetaan strategian, yrityksen sisäisten arvojen sekä brändin voimin. Yrityksen arvot ohjaavat sisäistä toimintaa, brändin arvot ulkoista.
- Brändiarvot ovat yrityksen tahtotila. On tärkeää asettaa tavoitteita ja toimia kaikessa niiden toteuttamiseksi, Perho summaa.
Sisäisesti tehokkaat ja toimivat prosessit, tilanteiden ennakoiminen sekä kilpailukykyinen hinta-laatusuhde rakentavat Finnairin brändiä päivittäin. Finnairin brändi ei ole syntynyt minimisuorituksista vaan legendaarisista tarinoista, joissa on kyetty ylittämään sekä omat että asiakkaan odotukset.
Brändi on näyttää voimansa, kun asiakas haluaa lentää nimenomaan Finnairilla. Vahva brändi auttaa kestämään vaikeitakin aikoja. Pitkäikäinen ja kestävä edellyttää laadun jatkuvaa valvomista.
- Finnairin brändiä seurataan erilaisten mittareiden ja tutkimusten avulla. Myös tuotteiden hintataso kertoo brändistä, Perho sanoo.
Asiakkaiden arvostama brändi luo kestävän pohjan tulevaisuuden kasvulle, lisää myyntiä pitkällä tähtäimellä ja edesauttaa toiminnan kehittymistä. Finnairin brändin kaikki ulottuvuudet ovat läsnä jokaisessa asiakaskohtaamisessa.
Brändi on tiedon, mielikuvien ja kokemuksen summa. Brändiä ei rakenneta yksin mainonnalla, vaan kokonaisuus on tärkeä. Asiakkaan kokemus on erityisen merkittävä, sillä palvelutapahtumassa odotukset ja mielikuvat kohtaavat todellisuuden.
Finnairin brändin arvot
- turvallisuus
- suomalaisuus
- raikkaus
- kehittyvä
|
 |