MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ ON MENESTYKSEN AVAIN
Finnairin henkilöstöjohtamisen tavoitteena on tukea koko konsernin kestävän, kannattavan kasvun strategiaa. Lähtökohtana on kannustava johtaminen, joka tähtää suorituksen, osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämiseen. Finnairin toimintaperiaatteet perustuvat pääosin lentoyhtiöiden kansainvälisen järjestön IATA:n antamiin eettisen toiminnan suosituksiin.
Finnair toimii alalla, jossa osaavalla ja sitoutuneella henkilöstöllä on poikkeuksellisen suuri merkitys yrityksen menestymiseen. Yhtiö edellyttää henkilöstöltään lojaaliutta ja sitoutumista asetettuihin tavoitteisiin.
Lentoliikenteen ammateissa työskentely on ajoittain sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa. Hyvinvoinnin turvaaminen, ylläpito ja kehittäminen niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä ovat henkilöstöjohtamisen keskeisimpiä tehtäviä ja haasteita.
Tavoitteena avainosaamisten hallinta
Finnairissa toteutetaan aktiivista henkilöstöstrategiaa. Yksikön ja yksilön työskentelyn tavoitteet ja osaamisen tarpeet määritellään asetettujen tulostavoitteiden pohjalta.
Vuonna 2004 aloitettiin laaja palkanlaskennan ja työajanhallinnan uudistamisprojekti, jolla yhtenäistetään konsernin eri yksiköiden tavoiteasetanta ja suorituksen mittaaminen. Esimiestyöskentelyä on parannettu kehittämällä johtamisen työtapoja ja -välineitä.
Finnair on jo pitkään hyödyntänyt ulkomaalaista, ammattitaitoista palveluhenkilökuntaa Aasian-reiteillä, joilla kulttuuri- ja kielierot sitä edellyttävät. Näin kansainväliselle asiakaskunnalle tarjotaan korkeatasoisia palveluita asiakkaiden omalla äidinkielellä, mikä on ollut ehdottoman tärkeää Aasian-strategian toteuttamisessa. Kulttuurierojen huomioiminen ei ole ainoastaan asiakaspalvelukysymys, vaan myös turvallisuustekijä.
Henkilöstön ja asiakaskunnan turvallisuuden varmistaminen on Finnairin toimintaa ohjaava lähtökohta. Turvallisuus on osa Finnairin kulttuuria ja jokaisen työntekijän arkea. Jokaisella finnairilaisella on velvollisuus kaikessa toiminnassaan noudattaa tinkimätöntä turvallisuusajattelua.
Yhteiset pelisäännöt
Finnair edellyttää työntekijöiltään moraalisesti ja eettisesti korkeatasoista toimintaa. Finnairissa pyritään ehdottoman tasa-arvoiseen ja häiriöttömään työympäristöön. Ketään ei syrjitä sukupuolen, vakaumuksen, iän, ihonvärin tai syntyperän vuoksi.
Syksyn 2005 aikana on yhtiössä paneuduttu arvoihin ja strategiaan, jotka ovat Finnairin toimintaa keskeisesti ohjaavia teemoja. Viime vuosina lentoala on ollut valtavan muutoksen kourissa. Siksi on ollut paikallaan pohtia, kuinka yhtiön nykyinen yrityskulttuuri ja arvot tukevat kestävän, kannattavan kasvun strategiaa muuttuneissa olosuhteissa. Yhteinen ymmärrys tavoitteista ja toimintatavoista nousee kovassa kilpailussa keskeiseksi menestystekijäksi.
Arvoja kehittävässä työryhmässä oli mukana työnantajan ja henkilöstön edustajia. Vuorovaikutusta rakennettiin sisäisten viestimien kautta, missä keskustelua arvoista käytiin aktiivisesti. Vuoden 2005 syksyllä esiteltiin ja jalkautettiin uudistetut arvot Finnair-konsernin kaikissa liiketoimintayksiköissä. |